Pauliaukusti Haapanen

Teokset

Akvarellit

Muotokuvat

Veistokset

Tilaustyöt

Omasta kynästä

Psalmien kertomaa

Elämäni palapeli- kirja

Lähellä sydäntä

Akvarellistin rakkaudentunnustus

Ensimmäisestä näyttelystäni on jo yli 40 vuotta. Silloin muinoin kaiken piti olla jotain aivan erikoista, mutta jostakin oli aloitettava. Aluksi teoksiani ihmeteltiin, niille hymyiltiin, naurettiin. Elämä oli edessä. Haaveita, unelmia, intoa, kokeilunhalua ja yritystä riitti. Sieltä elämänmittaiset eväät.

Monien murrosvuosien ja elämän palapelin hajoamisen jälkeen minulla oli varaa vain lyijykynään, palaan paperia ja kouluajoilta tutuksi tulleisiin vesivärinappeihin. Pyörittelin niitä käsissäni. Inhosin niitä aluksi syvästi. Alkoi tutustuminen vaikeaan, mutta kiehtovaan ja viehättävään tekniikkaan. Työskentelin usein ja paljon. Se oli tutustumista värien ja veden ihmeitä aikaan saavaan maailmaan. Olin löytämässä monien eri työtapojen jälkeen oman tapani tuottaa kuvia. Akvarellit sieppasivat koko miehen. Pohjimmiltani olen piirtäjä: vahvan viivan käyttäjä. Tätä graafista ilmaisua aloin yhdistää vesivärien kanssa. Lähdin matkaan Luojan luomaan luontoon ja suomalaiseen maalaismaisemaan.

Pohjanmaa on kotiseutuani- hengitän sen avaraa maisemaa. Kunnioitan vanhoja hyljättyjä pihapiirejä. Takapihojen kiehtovat kohteet vievät menneille vuosikymmenille, vuosisadoille: ihmisten tekemisiin, elinoloihin ja elämäntyyleihin. Autiotalot kertovat ja puhuvat paljon jo olleesta. Anteeksipyydellen liikun niitten ympärillä. Joskus uskaltaudun lähelle katselemaan sitä kaikkea, mitä on jäänyt jäljelle menneestä. Ei kuulu elämän ääntä: työmies on työnsä tehnyt, emäntä lypsynsä lypsänyt, lapset leikkinsä leikkineet. Naapuritalokin on tyhjä. Koko kylä on autio. Hiljaisuus koskettaa syvältä.

Taiteilija- imagoon kuuluu osaaminen ja menestyminen. Pohjalaisena se ei ole vierasta eikä vaikeaa. On opetettu olemaan aito ja rehellinen. Siksi jokainen päivä on koulua- eilinen ja huominen. Osaan nauttia hetkistä. Kiitos tämänpäiväisestä kuuluu niin Luojalle, kuin ympärilläni oleville, lämminhenkisille kanssamatkaajilleni.

Olen talvi- ihminen. Minulle talvi on enemmän kuin kesä. Löydän talvesta enemmän värejä kuin kesästä. Tallennan minulle niin läheistä maalaisympäristöä välillä kaukaa ja välillä hyvinkin läheltä. Olen löytänyt rannikkokaupunkien kiehtovat vanhat puutalomiljööt. Kesällä viihdyn kukkaniityillä ja rantakivillä. Tänään olen juurillani, kotona Pohjalaisessa maisemassa, pellon laidalla.

Kuvat: Pauli Mörsky

Suomi ja suomalaiset ovat tulleet tutummaksi. Satojen näyttelymatkojen aikana eri puolelle maata olen saanut tutustua monenlaisiin näyttelypaikkoihin kuin myös mitä kummallisimpiin taiteen tuottajiin ja heidän vielä kummallisimpiin mielipiteisiinsä ja ajatuksiinsa.

Minulle taiteen tekeminen on elämäntapa- elämäni. Toisaalta vain työtä. En löydä siitä mitään mystistä. Suhteeni akvarellien tekemiseen on rakkaussuhde. Otan sen tosissani. Haluan syvemmälle sen todelliseen oppimiseen. Minulle se on ollut tahdon asia: Tahdon elää tämän mielenkiintoisen ja vaikean tekniikan kanssa. Tahdon taltuttaa veden ja värin. Joskus vielä maalaan sen elämäni akvarellin, joka sisällä sielussani odottaa paperille pääsyä.

Akvarellien maalaaminen ravitsee, antaa iloa, tyydytystä, mielenvireyttä ja sisältöä arkeeni. Sen hetkellinen ja nopea tekniikka on kuin tehty persoonalleni ja elämäntyylilleni. Se on osa minusta. Onnistumiset kuuluvat yhtälailla elämääni kuin epäonnistumisetkin. Vesivärien kanssa tämä on totta. Olen onnellinen, koska minua on siunattu rikkaalla elämällä. Olen matkalla. Siveltimeni ei ole vielä hiljentynyt.

Kuvat: Pauli Mörsky

My relation with watercolour paintings is a love affair
It will soon be 42 years since my first exhibition. After many years and experiments I started, perhaps by accident, to acquaint myself with watercolours. The intricacies of the technique started to fascinate me. I worked hard. I started to get into the wonderful world of colours and water. I found my own technique. Basically I like to draw and use strong lines. I express myself graphically with watercolours. I started my journey into the Creator’s works and into Finnish rural scenery. I paint backyards which tell about the past centuries, people, their jobs, circumstances and lifestyles.

Abandoned houses are my weakness. They tell about the past. I move around them apologetically. I respect old abandoned yards. There are no more sounds of life: the workman has done his work, his wife has finished milking the cows, and the children have stopped playing. The neighbouring house is empty too. The whole village is desolate.

I am a winter person. I find more colours in winter than I do in summer. The pictures of spring show the arrival of the new. Nature wakes up. Dark stones on the shore can be seen against the lake that is getting rid of its ice cover. Time is visible in the stones. Green-brown, moss-covered, silvery and time-worn compositions of stones give blasts from the past decades, centuries, even millenniums. In Finnish coastal towns I have found the fascinating old wooden house milieus for my paintings.

For me creative art is a way of life. On the one hand it is only work. I cannot find anything mystical about it. On the other hand, my relation with watercolour paintings is a love affair. I take it seriously. I want to live my life with this interesting and difficult technique. I want to tame water and colour. The instantaneous and fast technique of watercolour painting is made for my personality and lifestyle. Success belongs to my life in the same way as failure. With watercolours this is true.

I am happy because I have been blessed with a rich life. Almost 60-years old, I can still play with water and colours. My hobby has become my profession. I am still on the way. Ostrobothnia is my home region.

I can breathe its spacious scenery. My paint brush has not come to rest yet.

Kuvat: Pauli Mörsky